sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2016

Silmävaivoja ja hammaskiven poistoa

Jo kesäkuussa kiinnitin huomiota Javan silmävuotoon, mutta silloin silmissä ei kuitenkaan näkynyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Java palasi kotiin heinäkuun alussa ja ajattelin varmuuden vuoksi käydä näyttämässä silmiä eläinlääkärissä, sillä nyt ne selvästi häiritsivät Javaa. Yllättäen Hakametsän molemmat silmälääkärit olivat samaan aikaan kesälomalla, joten vaihtoehdoksi jäi enää Evidensian silmälääkäri.

Nekalassa eläinlääkäri kävi Javan aiemmat sairaskertomukset läpi, tarkisti silmät, mittasi paineet (9/9 ja 12/11) ja totesi, ettei silmissä ole mitään vakavampaa. Pientä punoitusta ja ärtymistä, johon Java sai kymmenen päivän kortisonitipat. Saattaa hyvin olla, että jotkin siitepölyt ärsyttävät Javan silmiä, sillä myös Tildalla silmät ovat vuotaneet nyt enemmän. En kuitenkaan halua ottaa turhia riskejä Javan silmien suhteen, mieluummin tutkitaan nyt kuin kadutaan myöhemmin.

Silmälääkäriaikaa soittaessani varasin samalla Javalle ja Nelelle ajan hammaskiven poistoon. Tämä hoidettiin Hakametsässä viime perjantaina. Nele-parka oli jälleen aivan kauhuissaan, kun tajusi mihin mennään ja joutui vielä ensimmäisenä potilaaksi. Javan vein rauhoitettavaksi tunnin päästä Nelestä. Tässä vaiheessa olisin voinut jo ottaa Nelen mukaan, mutta turvallisempaa oli jättää Nele odottamaan Hakametsän häkkiin kuin tuoda kaksin kotiin Tildan kanssa. Molempien koirien hammaskivet saatiin pois ilman ongelmia eikä kummaltakaan jouduttu nyt poistattamaan hampaita. Java sai toimenpiteen jälkeen myös lisänesteytyksen haimaongelmiensa takia.

Nelellä todettiin vasemmalla alhaalla M2 poskihampaassa kiinnityskudosvaurio ja tälle hampaalle suositeltiin poistoa, mutta vasta sydänkontrollin jälkeen, jos siinä kaikki on kunnossa. Samalla ehdotettiin poistettavaksi pari alaetuhammasta, joiden kiinnitys oli myös heikentynyt. Javalla poistoa suositeltiin vasemman puolen yläP2 väliposkihampaalle, jossa on furkavaurio (kiinnityskudokseen katoon liittyvä). Tämä voitaisiin tehdä seuraavan hammaskiven poiston yhteydessä.

Illalla kotona oli hiljaista porukkaa. Kumpikaan koira ei kuitenkaan ollut mitenkään sekaisin kotiutuessaan, vaan molemmat kävelivät omin jaloin autoon ja autosta kotiin. Java suostui syömään iltapalan, Neleä ei ruokailu kiinnostanut. Olin hieman huolissani tulisiko Nelelle tästä närästysoireita, mutta lauantaina aamupala maistui jo normaalisti.


Hakametsän vaaka näytti koirille painoa seuraavasti: Java 4,6 kg,  Nele 5,8 kg ja Tilda 5,6 kg. Javan paino on erinomainen ja Nelenkin tilanne on normalisoitunut sitten pahimman närästysvaiheen. Pikkuneiti sen sijaan joutuu laihikselle.

Tällä hetkellä Java on taas poissa kotoa, kun lähti vanhempieni matkassa maalle

Nyt ollaan niiiin lomalla!

Ei kommentteja: