lauantaina, helmikuuta 20, 2016

Nose Work-kurssilla

Viime vuoden puolella luin Koiramme-lehdestä artikkelin Nose Workista ja innostuin asiasta. Olin kyllä kuullut Nose Workista aiemminkin, mutta se oli vaikuttanut epämääräiseltä uutuuslajilta, jonka tavoitteena tuntui olevan lähinnä koiran ohjaajan rahapussin keventäminen.

"Nose Work eli nenätyöskentely on Yhdysvalloissa kehitetty uusi koiraharrastuslaji, jossa koira opetetaan tunnistamaan kolme uutta hajua ja etsimään niitä sekä sisällä että ulkona. Laji sopii kaikille koirille ja ohjaajille eikä siinä vaadita mitään erikoistaitoja. Nose Work on erinomainen aktivointimenetelmä, jonka harrastamista voi helposti jatkaa myös kotona ja se on hyvää vastapainoa esimerkiksi agilitylle."

Halusin päästä tutustumaan lajiin tarkemmin, joten järjestin Tappien kautta Nose Workin alkeiskurssin, jonka kuvauksesta ylläoleva teksti on lainattu. Koirakoulu Vuhuun pitämälle viiden kerran kurssille pääsi osallistumaan Java, muut koirat saivat tyytyä kotitreeneihin.

Näin jälkikäteen on todettava, että homma ei taaskaan mennyt kuin Strömsössä. Java ei treeneissä tuntunut ollenkaan ymmärtävän mistä on kyse, vaan keskittyi lähinnä etsimään nameja keinonurmesta, hyppimään kohteiden päälle tai muuten haahuili sinne tänne. Kotitreenit jäivät jälleen kerran ihan luvattoman vähälle. Omalla kohdalla työvuorojen jälkeinen harrastaminen koetteli, kun meinasin unohtaa treenit eikä pitkän työpäivän jälkeen olisi millään ollut motivaatiota lähteä taas liikenteeseen. Lisäksi Nele ja Tilda joutuivat jäämään uudestaan töiden jälkeen yksin kotiin, kun kylmyyden takia en voinut ottaa koiria autoon odottamaan eikä sisätiloihin kaivattu yhtään enempää häiriötä.

Alkeiskurssilta saimme kotiin pienen pullon eukalyptus-uutosta. Kotona Java oli aivan selvillä mitä kuuluu tehdä ja myös Tilda oli erittäin pätevä etsimään hajua. Nele oli itselleen tyypillisesti hieman pihalla kaikesta, mutta yritystä löytyi, joten eiköhän Nelekin opi mistä on kyse. Pitäisi nyt vain jaksaa harjoitella etsimistä kotona, jotta voisi jossain vaiheessa siirtää harjoittelun vaikeampaan ympäristöön (Nose Workiin kuuluu laatikko-, sisä- ulko- ja ajoneuvoetsintää).

Ei kommentteja: