keskiviikkona, tammikuuta 13, 2016

Väärä hälytys

Univetin eläinlääkäri soitti myöhään maanantai-iltana Nelen haimakokeen lopullisesta tuloksesta. Testin arvo oli normaalin ylärajalla, mutta ei kuitenkaan vielä lähellä tulehdusarvoja. Eli Nelellä ei ole haimatulehdusta, vaan epäilyksenä on nyt vatsa/suolistotulehdus, joka aiheutti virheellisen tuloksen haimatulehduksen pikatestiin. Huh, olisi ollutkin ihmeellistä, jos yhtäkkiä tähän laumaan mahtuisi kaksi haimatulehdukseen sairastanutta koiraa!

Eläinlääkäri ehdotti, että Nele söisi vielä kuukauden ajan samaa nappulaa kuin Java ja sitten voisin pikkuhiljaa palautella aiempaa ruokavaliota. Muuten Nelen elämistä ei tarvitse mitenkään rajoittaa, vaan voidaan olla ja mennä ihan normaalisti. Ja johan tässä tulikin pakkasten takia viikko pelkkää lepäilyä... Viime postausta kirjoittaessani aloin kuitenkin enemmän miettiä sivuäänen kehittymistä ykkösestä kolmoseen ja asiaa tuli hieman googletettua. Lopputuloksena varasin Nelelle ensi viikolle ajan sydänultraan Hakametsässä. Tutkiva eläinlääkäri on sama, joka hoiti aikanaan Linaa ja vaikka tuntuu raskaalle mennä taas tapaamaan häntä, halusin kuitenkin takaisin meidän "omalle" eläinlääkäriasemalle.

Ei kommentteja: